Muutama sadepäivä putkeen Riossa tuntuu aika turhauttavalta: tuntuu ettei täällä ole mitään järkevää tekemistä sadesäällä, ei voi mennä rannalle, myös suurin osa nähtävyyksistä vaatii kirkkaan taivaan. Säästä riippumatta voi kuitenkin aina shoppailla - joululahjarahat siis käyttöön! Kari oli luvannut viedä meitä levy- ja soitinkauppoihin, mutta Karin kiireisten liikemiesaikataulujen takia ostosreissut siirtyivät useaan otteeseen. Viimein löysimme sopivan yhteisen ajan ja lähdimme äänilevyjahtiin Rio Suliin, valtavaan ostoskeskukseen. Kävimme useassa liikkeessä ja mukaan tarttui pari nippua brasilialaista musiikkia: sambaa, modernia sambafunkrockia, bossanovaa, bailefunkkia, poppia ja choroa. Shoppailun näännyttäminä menimme pizzeriaan. Korkeahko hinta ja myyjän epäilevät ilmeet kassalla selittyivät pizzojen saapuessa pöytään - valtavia! Ehkä yksikin olisi riittänyt, mutta nälkäisinä olimme ajatelleet, että kaksi nyt vähintään tarvitaan. Selviydyimme "haasteesta" uskottavasti, vaikka muutama siivu laitettiinkin doggybagiin.
Seuraavan päivän aktiivinen osuus koostui Jeesuksesta. Rion tunnetuin maamerkki, Christo Redendor, on useiden matkakirjojen pakkonähdä-listalla ja olimme päättäneet lisätä sen omaan lyhyeen mutta ytimekkääseen turistinähtävyys-listaamme. Olimme jo usean viikon ajan katselleet hohtavaa Jeesus-patsasta eri puolilta Rioa (sanotaan, että patsas näkyy lähes joka paikkaan Riossa) ja nyt oli korkea aika mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Taksilla kohti Corcovado-vuorta siis! Systeemi oli erikoinen: patsaalle päästäkseen piti ostaa kaksi erillistä lippua ja mennä kahdella eri pakettiautokyydillä. Brasilia on jonottamisen luvattu maa ja tällä tavoin jonottaminen oli kätevästi saatu tuplattua. Ylhäällä monumentin luona oli silti yllättävän väljää eli mukavaa, ehkä brasilialaisten systeemeissä on joku hienompi totuus, jota minä en vielä ymmärrä. 39,6 metriä korkea ja 635 tonnia painava Jeesus-möhkäle oli tietysti vaikuttava, mutta eniten minä nautin 700 metriä korkean Corcovadon tarjoamista näkymistä. Välillä Copacabanalla pyöriessä unohtuu miten valtava Rio on - kaupunkirakennusta jatkuu silmän kantamattomiin jokaisessa ilmansuunnassa. Oli hauska bongailla maisemasta tuttuja rakennuksia, löysin muun muassa Maracana-stadionin ja Lapan pyramidimaisen kappelin. Oli ylipäänsä hauskaa hahmottaa tutkimiamme alueita lintuperspektiivistä. Kyllä Jeppe-patsas kannattaa tsekata, vaikka joutuukin ällöttävän turismipyörityksen keskelle!
Vähitellen päivärytmimme alkoi kääntyä Liskin ennustuksien mukaiseksi: nukuimme puoleenpäivään asti, rannalle, syömään joskus yhdeksän aikoihin, yhdeltätoista Karin kanssa tutkimaan Rion yöelämää, kuuden tai seitsemän aikoihin takaisin kämpille. Torstain seikkailumme alkoi Braseiro-nimisestä kanaravintolasta. Olimme aikaisemmin käyneet siellä caipirinhalla, jolloin Kari oli kertonut meille paikan taustoista: ravintola on pysynyt samassa paikassa jo viisikymmentä vuotta ja sen tarjoamat kana-ateriat ovat todella hyviä ja brasilialaiselle keittiölle tyypillisiä. Näiden puheiden jälkeen meidän ennakkoluulottomien kulinarististen seikkailijoiden oli tietysti testattava kulttipaikan antimet. Hyvää, erittäin. Torstaiyön ohjelmaksi Kari oli suunnitellut katusambaa. Rion kuuluisat karnevaalit pidetään helmikuun lopussa ja tammikuussa alkaa sambakoulujen tiivis harjoittelukausi. Lähdimme katsomaan kahden eri sambakoulun katuharjoituksia. Tapahtuma oli aika erilainen kuin olin alunperin ajatellut. Luulin, että seuraisimme tiukkoja kuviomarssiharjoituksia etäältä aidan takaa kliinisesti tarkkailevana yleisönä. Eihän se Brasiliassa tietenkään näin mene. Katuharjoitus osoittautui naapuruston katujuhliksi: sambaryhmä kulki keskellä katua ja katujen reunat olivat täynnä ihmisiä, katugrillejä, ruokakojuja ja oluenmyyjiä. Ihmiset tanssivat ja lauloivat kyseisen sambakoulun uutta kilpailukappaletta hurmoksessa ja me olimme kaikesta tästä kosketusetäisyydellä. Opimme Karilta sambaryhmien rakenteesta: yhden sambakoulun kulkue koostuu useista pienemmistä ryhmistä, joilla jokaisella on oma tanssikuvionsa tai tehtävänsä kulkueessa. Osaan ryhmistä on helppo päästä ja vastaavasti osaan pääseminen on tosi vaikeaa. Soolotanssijat, esilaulajat ja soittajat valitaan kaikista tarkimmin. Joissain kulkueissa on ryhmiä, joihin pääsee vain, jos on tarpeeksi vanha. Uusia jäseniä näihin ryhmiin valitaan vasta, kun joku edellisistä jäsenistä kuolee. Joihinkin ryhmiin pääsemiseksi riittää, että ostaa esiintymisasun. Kuulemma myös turisteilla on mahdollisuus päästä näihin ryhmiin, kunhan turistien määrä ei kasva liian suureksi. Torstaiyön päätteeksi menimme Karin kanssa vielä Copacabanan rantakuppilaan "yhdelle". Caipirinha alkoi maistua öisten palmujen katveessa ja ravintolossa vierähtikin useampi tunti.
Karin päivät Riossa alkoivat uhkaavasti vähentyä ja painostin häntä viemään meidät keskustan soitinliikkeisiin. Niinkuin muissakin isoissa kaupungeissa, myös Riossa erikoiskaupat ovat keskittyneet pienelle alueelle ja on todella tiedettävä, mistä etsii, jos haluaa hyvää tavaraa oikeaan hintaan. Löysimme oikean kadun ja korttelin matkalta löytyi ainakin kuusi musiikkiliikettä. Kävimme jokaisessa liikkeessä aloittamassa kaupat, jonka jälkeen siirryimme seuraavaan liikkeeseen vertailemaan hintoja. Suvia väsytti edellisillan caipirinhailoittelu ja Karin pandeiro-testailu tuntui kestävän ikuisuuden. Myös kaupankäynnissä brasilialaisilla on mystiset systeemit. Kun myyjälle lyö haluamansa tavaran käteen ja ilmoittaa ostoaikeensa, alkaa pitkä ja omituinen koodien kopiointiprosessi. Ensin merkitään tuotteen koodi toiseen vihkoon, jonka jälkeen samat koodit siirretään vielä muihin arkistoihin. Kun kuittishow on valmis, vie myyjä ostokset toiselle henkilölle, joka lopultaa rahastaa ostokset edellisen myyjän tekemien kuittien perusteella. Lopulta ostokset kääritään 2-3 muovikassiin, kiitos hei. Kari osti lopulta paljonkin perkussioita, minä tyydyin cavaquinhoon, cavaquinho-oppaaseen ja pandeiroon.
Perjantai-yön ohjelmassa oli tällä kertaa isompi konsertti: Fundo de Quintal-yhtyeen perustajajäseneltä oli tullut uusi soololevy ja konsertti taisi olla tämän levyn julkaisukeikka. Teimme diilin pakettiautokuskin kanssa ja hän ajoi meidät Barraan. Konsertti oli isossa ostoskeskuksessa ja pienen lippusäädön jälkeen pääsimme nauttimaan perinteisemmästä sambakonsertista. Konsertin jälkeen naureskelimme, miten osa ihmisistä ottivat takseja vielä samana iltana Lapaan. Erinäisten epämääräisten taksiajeluiden jälkeen mekin kuitenkin päädyimme sinne muutamaa tuntia myöhemmin. Etsimme bailefunk-bileitä, mutta tunnuimme olevan joka paikasta hieman myöhässä. Aamuyön istuimme Lapan kuuluisilla portailla, jossa on kuulemma kuvattu muun muassa Snoop Doggin ja U2:n musavideoita.
Lauantai oli Karin viimeinen ilta ja hän halusi mennä syömään hyvin. Botafogoon oli avattu uusi hulppea churrasco-ravintola ja päätimme lähteä sinne. Pia ja Marko hankkivat lapsenvahdin ja pääsivät mukaan. Vaikka ravintola osoittautui paljon Karin lupailuja kalliimmaksi, täytyy myöntää, etten ole ikinä syönyt niin hyvää lihaa missään. Tarjoilijoiden tuomat lihavartaat olivat kaikki ensiluokkaisia, filet mignonia ja picanhaa tuotiin pöytäämme valtavat määrät. Jälkiruuaksi meille tarjottiin seitsemän vuotista cachacaa, joka oli kyllä erittäin hyvää. Kun kysyin, minkä hintaista se on, tarjoilija kaatoi minulle tupla-annoksen - Brasiliassa ei ole tapana sniiduilla neljän sentin mittojen kanssa. Ähkipuhkitäynnä saimme maksettua itsemme ulos ravintolasta ja päätimme lähteä vielä kerran katsomaan sambakoulujen treenejä. Kaikki mukana olleet rahamme olivat menneet ravintolalaskuun, joten ajoimme asuntojemme kautta. Tällä kertaa sambakoulujen harjoituksiin olisi pitänyt jonottaa ja koska jonot näyttivät niin epätoivoisilta, päätimme lähteä muualle. Hyvä niin, sillä Kari vei meidät upeille yömarkkinoille.Aamuneljän ja -viiden aikaan täysi kuhina päällä! Markkinat olivat aidatulla alueella ja sisään piti maksaa kolme reaalia. Sisällä oli valtavasti erilaisia putiikkeja ja ravintoloita ja joka kulmassa tuntui olevan uusi live-bändi. Jossain vaiheessa lähdimme hämärimmille syrjäkujille ja muutaman portin ja aidan takaa löytyi mahtavia reggae-luolia! Seinän kokoiset kaapit luukuttivat täysillä rastamusaa ja ensimmäistä kertaa minulle heräsi ajatus Jamaican matkasta. Vihdoin löysimme myös bailefunkkia. Kyseisen ravintolan illan musiikkitarjonnan kaari yllätti minut taas: äässinsheikkausmusan jälkeen lavalle astui perinteinen pagodi-bändi, paritanssikamaa! Yleisö ei kuitenkaan ollut moksiskaan, tanssilattia pysyi ahtaana, kaikilla oli kivaa.
Kolmen yön seikkailujen jälkeen tulin taas kipeäksi. Yksi yö kuumetta ja sen jälkeen vain heikkoa oloa. Hölmöä sinäänsä, että kuukauden reissun jälkeen vasta viimeisinä päivinä vatsa menee sekaisin. Osittain kipeilyni takia viimeiset matkapäivämme ovat olleet aika rauhallisia: olemme viimeistelleet rusketustamme, ahtaneet rinkkojamme täyteen tuliaisia ja syöneet viimeisiä kertoja lempiruokiamme. Sunnuntaina kävelimme paljon, koska kävimme Ipaneman kuuluisilla hippimarkkinoilla. Aika paljon tuliaisia sieltä luvassa! Eilen vietimme viimeistä iltaa käymällä kahdessa kotikatumme tunnelmallisessa baarissa, joiden ohi olemme kävelleet kuukauden, mutta johon emme ole uskaltautuneet aikaisemmin sisälle. Hyvä että nyt tuli käytyä!
Olen yrittänyt lähipäivinä pehmentää Suomeen tuloa myös soittamalla torvea vähän enemmän, ettei koulunaloitus tuntuisi niin pahalta. Oikeastaan on ihan mukava tulla Suomeen, kuukauden breikki on tehnyt hyvää.
Eilen tuskailimme tavaroitamme rinkkoihin: jokainen sentti tuli kyllä käytettyä, toivottavasti ei tuu valitusta painosta lentokentällä. Kahdeksan tuntia vielä Riossa, jonka jälkeen alkaa pitkä ja toivottavasti ei niin tuskainen kotimatka. No, onneksi on kaikkea kivaa luvassa Suomessa jo tänä viikonloppuna, joten ei haittaa jättää Brasiliaa taakseen. Sitä paitsi minulla ainakin on kutina, että tulemme Brasiliaan vielä uudestaan, ennemmin tai myöhemmin. Nähdään kotona.
Seuraavan päivän aktiivinen osuus koostui Jeesuksesta. Rion tunnetuin maamerkki, Christo Redendor, on useiden matkakirjojen pakkonähdä-listalla ja olimme päättäneet lisätä sen omaan lyhyeen mutta ytimekkääseen turistinähtävyys-listaamme. Olimme jo usean viikon ajan katselleet hohtavaa Jeesus-patsasta eri puolilta Rioa (sanotaan, että patsas näkyy lähes joka paikkaan Riossa) ja nyt oli korkea aika mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Taksilla kohti Corcovado-vuorta siis! Systeemi oli erikoinen: patsaalle päästäkseen piti ostaa kaksi erillistä lippua ja mennä kahdella eri pakettiautokyydillä. Brasilia on jonottamisen luvattu maa ja tällä tavoin jonottaminen oli kätevästi saatu tuplattua. Ylhäällä monumentin luona oli silti yllättävän väljää eli mukavaa, ehkä brasilialaisten systeemeissä on joku hienompi totuus, jota minä en vielä ymmärrä. 39,6 metriä korkea ja 635 tonnia painava Jeesus-möhkäle oli tietysti vaikuttava, mutta eniten minä nautin 700 metriä korkean Corcovadon tarjoamista näkymistä. Välillä Copacabanalla pyöriessä unohtuu miten valtava Rio on - kaupunkirakennusta jatkuu silmän kantamattomiin jokaisessa ilmansuunnassa. Oli hauska bongailla maisemasta tuttuja rakennuksia, löysin muun muassa Maracana-stadionin ja Lapan pyramidimaisen kappelin. Oli ylipäänsä hauskaa hahmottaa tutkimiamme alueita lintuperspektiivistä. Kyllä Jeppe-patsas kannattaa tsekata, vaikka joutuukin ällöttävän turismipyörityksen keskelle!
Vähitellen päivärytmimme alkoi kääntyä Liskin ennustuksien mukaiseksi: nukuimme puoleenpäivään asti, rannalle, syömään joskus yhdeksän aikoihin, yhdeltätoista Karin kanssa tutkimaan Rion yöelämää, kuuden tai seitsemän aikoihin takaisin kämpille. Torstain seikkailumme alkoi Braseiro-nimisestä kanaravintolasta. Olimme aikaisemmin käyneet siellä caipirinhalla, jolloin Kari oli kertonut meille paikan taustoista: ravintola on pysynyt samassa paikassa jo viisikymmentä vuotta ja sen tarjoamat kana-ateriat ovat todella hyviä ja brasilialaiselle keittiölle tyypillisiä. Näiden puheiden jälkeen meidän ennakkoluulottomien kulinarististen seikkailijoiden oli tietysti testattava kulttipaikan antimet. Hyvää, erittäin. Torstaiyön ohjelmaksi Kari oli suunnitellut katusambaa. Rion kuuluisat karnevaalit pidetään helmikuun lopussa ja tammikuussa alkaa sambakoulujen tiivis harjoittelukausi. Lähdimme katsomaan kahden eri sambakoulun katuharjoituksia. Tapahtuma oli aika erilainen kuin olin alunperin ajatellut. Luulin, että seuraisimme tiukkoja kuviomarssiharjoituksia etäältä aidan takaa kliinisesti tarkkailevana yleisönä. Eihän se Brasiliassa tietenkään näin mene. Katuharjoitus osoittautui naapuruston katujuhliksi: sambaryhmä kulki keskellä katua ja katujen reunat olivat täynnä ihmisiä, katugrillejä, ruokakojuja ja oluenmyyjiä. Ihmiset tanssivat ja lauloivat kyseisen sambakoulun uutta kilpailukappaletta hurmoksessa ja me olimme kaikesta tästä kosketusetäisyydellä. Opimme Karilta sambaryhmien rakenteesta: yhden sambakoulun kulkue koostuu useista pienemmistä ryhmistä, joilla jokaisella on oma tanssikuvionsa tai tehtävänsä kulkueessa. Osaan ryhmistä on helppo päästä ja vastaavasti osaan pääseminen on tosi vaikeaa. Soolotanssijat, esilaulajat ja soittajat valitaan kaikista tarkimmin. Joissain kulkueissa on ryhmiä, joihin pääsee vain, jos on tarpeeksi vanha. Uusia jäseniä näihin ryhmiin valitaan vasta, kun joku edellisistä jäsenistä kuolee. Joihinkin ryhmiin pääsemiseksi riittää, että ostaa esiintymisasun. Kuulemma myös turisteilla on mahdollisuus päästä näihin ryhmiin, kunhan turistien määrä ei kasva liian suureksi. Torstaiyön päätteeksi menimme Karin kanssa vielä Copacabanan rantakuppilaan "yhdelle". Caipirinha alkoi maistua öisten palmujen katveessa ja ravintolossa vierähtikin useampi tunti.
Karin päivät Riossa alkoivat uhkaavasti vähentyä ja painostin häntä viemään meidät keskustan soitinliikkeisiin. Niinkuin muissakin isoissa kaupungeissa, myös Riossa erikoiskaupat ovat keskittyneet pienelle alueelle ja on todella tiedettävä, mistä etsii, jos haluaa hyvää tavaraa oikeaan hintaan. Löysimme oikean kadun ja korttelin matkalta löytyi ainakin kuusi musiikkiliikettä. Kävimme jokaisessa liikkeessä aloittamassa kaupat, jonka jälkeen siirryimme seuraavaan liikkeeseen vertailemaan hintoja. Suvia väsytti edellisillan caipirinhailoittelu ja Karin pandeiro-testailu tuntui kestävän ikuisuuden. Myös kaupankäynnissä brasilialaisilla on mystiset systeemit. Kun myyjälle lyö haluamansa tavaran käteen ja ilmoittaa ostoaikeensa, alkaa pitkä ja omituinen koodien kopiointiprosessi. Ensin merkitään tuotteen koodi toiseen vihkoon, jonka jälkeen samat koodit siirretään vielä muihin arkistoihin. Kun kuittishow on valmis, vie myyjä ostokset toiselle henkilölle, joka lopultaa rahastaa ostokset edellisen myyjän tekemien kuittien perusteella. Lopulta ostokset kääritään 2-3 muovikassiin, kiitos hei. Kari osti lopulta paljonkin perkussioita, minä tyydyin cavaquinhoon, cavaquinho-oppaaseen ja pandeiroon.
Perjantai-yön ohjelmassa oli tällä kertaa isompi konsertti: Fundo de Quintal-yhtyeen perustajajäseneltä oli tullut uusi soololevy ja konsertti taisi olla tämän levyn julkaisukeikka. Teimme diilin pakettiautokuskin kanssa ja hän ajoi meidät Barraan. Konsertti oli isossa ostoskeskuksessa ja pienen lippusäädön jälkeen pääsimme nauttimaan perinteisemmästä sambakonsertista. Konsertin jälkeen naureskelimme, miten osa ihmisistä ottivat takseja vielä samana iltana Lapaan. Erinäisten epämääräisten taksiajeluiden jälkeen mekin kuitenkin päädyimme sinne muutamaa tuntia myöhemmin. Etsimme bailefunk-bileitä, mutta tunnuimme olevan joka paikasta hieman myöhässä. Aamuyön istuimme Lapan kuuluisilla portailla, jossa on kuulemma kuvattu muun muassa Snoop Doggin ja U2:n musavideoita.
Lauantai oli Karin viimeinen ilta ja hän halusi mennä syömään hyvin. Botafogoon oli avattu uusi hulppea churrasco-ravintola ja päätimme lähteä sinne. Pia ja Marko hankkivat lapsenvahdin ja pääsivät mukaan. Vaikka ravintola osoittautui paljon Karin lupailuja kalliimmaksi, täytyy myöntää, etten ole ikinä syönyt niin hyvää lihaa missään. Tarjoilijoiden tuomat lihavartaat olivat kaikki ensiluokkaisia, filet mignonia ja picanhaa tuotiin pöytäämme valtavat määrät. Jälkiruuaksi meille tarjottiin seitsemän vuotista cachacaa, joka oli kyllä erittäin hyvää. Kun kysyin, minkä hintaista se on, tarjoilija kaatoi minulle tupla-annoksen - Brasiliassa ei ole tapana sniiduilla neljän sentin mittojen kanssa. Ähkipuhkitäynnä saimme maksettua itsemme ulos ravintolasta ja päätimme lähteä vielä kerran katsomaan sambakoulujen treenejä. Kaikki mukana olleet rahamme olivat menneet ravintolalaskuun, joten ajoimme asuntojemme kautta. Tällä kertaa sambakoulujen harjoituksiin olisi pitänyt jonottaa ja koska jonot näyttivät niin epätoivoisilta, päätimme lähteä muualle. Hyvä niin, sillä Kari vei meidät upeille yömarkkinoille.Aamuneljän ja -viiden aikaan täysi kuhina päällä! Markkinat olivat aidatulla alueella ja sisään piti maksaa kolme reaalia. Sisällä oli valtavasti erilaisia putiikkeja ja ravintoloita ja joka kulmassa tuntui olevan uusi live-bändi. Jossain vaiheessa lähdimme hämärimmille syrjäkujille ja muutaman portin ja aidan takaa löytyi mahtavia reggae-luolia! Seinän kokoiset kaapit luukuttivat täysillä rastamusaa ja ensimmäistä kertaa minulle heräsi ajatus Jamaican matkasta. Vihdoin löysimme myös bailefunkkia. Kyseisen ravintolan illan musiikkitarjonnan kaari yllätti minut taas: äässinsheikkausmusan jälkeen lavalle astui perinteinen pagodi-bändi, paritanssikamaa! Yleisö ei kuitenkaan ollut moksiskaan, tanssilattia pysyi ahtaana, kaikilla oli kivaa.
Kolmen yön seikkailujen jälkeen tulin taas kipeäksi. Yksi yö kuumetta ja sen jälkeen vain heikkoa oloa. Hölmöä sinäänsä, että kuukauden reissun jälkeen vasta viimeisinä päivinä vatsa menee sekaisin. Osittain kipeilyni takia viimeiset matkapäivämme ovat olleet aika rauhallisia: olemme viimeistelleet rusketustamme, ahtaneet rinkkojamme täyteen tuliaisia ja syöneet viimeisiä kertoja lempiruokiamme. Sunnuntaina kävelimme paljon, koska kävimme Ipaneman kuuluisilla hippimarkkinoilla. Aika paljon tuliaisia sieltä luvassa! Eilen vietimme viimeistä iltaa käymällä kahdessa kotikatumme tunnelmallisessa baarissa, joiden ohi olemme kävelleet kuukauden, mutta johon emme ole uskaltautuneet aikaisemmin sisälle. Hyvä että nyt tuli käytyä!
Olen yrittänyt lähipäivinä pehmentää Suomeen tuloa myös soittamalla torvea vähän enemmän, ettei koulunaloitus tuntuisi niin pahalta. Oikeastaan on ihan mukava tulla Suomeen, kuukauden breikki on tehnyt hyvää.
Eilen tuskailimme tavaroitamme rinkkoihin: jokainen sentti tuli kyllä käytettyä, toivottavasti ei tuu valitusta painosta lentokentällä. Kahdeksan tuntia vielä Riossa, jonka jälkeen alkaa pitkä ja toivottavasti ei niin tuskainen kotimatka. No, onneksi on kaikkea kivaa luvassa Suomessa jo tänä viikonloppuna, joten ei haittaa jättää Brasiliaa taakseen. Sitä paitsi minulla ainakin on kutina, että tulemme Brasiliaan vielä uudestaan, ennemmin tai myöhemmin. Nähdään kotona.
Voi vitsi, kuulostaa mahtavalta! Ja ihanaa sekin, ettei ole kauhea masis kotiinpaluusta. Turvallista ja mukavaa kotimatkaa! Toivottavasti nähdään sitten, kun tulen käymään Suomessa.
VastaaPoista