Vuodenvaihteen lähestyessä olomme koheni. Halusimme kuitenkin pelata varman päälle emmekä rasittaneet itseämme sen suuremmilla aktiviteeteilla: päivät kuluivat kävellen, rannalla makoillen, syöden ja Marko Liskin perheen kanssa hengaillen. Uuden vuoden lähestyminen näkyi monella tapaa Copacabanan elämässä. Ensinnäkin ihmisten määrä kasvoi huikeasti muutaman päivän aikana. Rannat täyttyivät ihmismassoista ja uuden vuoden lavarakenteista. Hinnat nousivat hetkessä, ravintoloiden listoihin ilmestyi uusi liimalappu vanhan hinnan päälle. Yksittäiset ilotulitteiden räjähdykset keskellä päivää, bajamaja-rivistöjen ilmestyminen sekä rannan massiivisten äänentoistolaitteistojen soundcheckit enteilivät suurta festaritunnelmaa. Minä pidän festareista.
Uuden vuoden aattona yritimme säästellä voimia yöhön. Suvin teki mieli pastaa ja etsimme sopivaa ravintolaa pitkään. Kaikkialla ravintoloiden jonot ylsivät kymmeniä metrejä ovien ulkopuolelle ja päätimmekin tehdä ruokaa kotona - kyllähän oman asunnon keittiötä pitää jossain vaiheessa hyödyntää. Olimme kaukaa viisaina ostaneet kaikki juhlajuomat ja muut tarvikkeet jo etukäteen, olimme varmoja ettemme halua kokea aattopäivän markettiruuhkia. Pastasuunnitelmamme tietenkin kusautti nämä hienot varotoimenpiteet, eikun markettiin vaan. No, elämä on jonottamista.
Jo viikon verran kaikki tuntuivat kuhisevan yhdestä asiasta: David Guetta esiintyy uutena vuotena Copacabanalla! Itsehän en pahemmin hänestä tiennyt mitään, mutta kaiken tämän kuhinan keskellä ymmärsin, että hän on varsin kova jätkä. Pastaa laittaessamme Suvi sivisti minua soittamalla Guettan hittejä Youtubesta. Pasta-ateriaa seurasi päikkärit ja vihdoin suihkun jälkeen pääsimme caipirinha-lasin ääreen. Yhdet caippikset meillä, toiset Liskien luona, tämän jälkeen juhlat siirtyivät Kari Rinkon luokse. Meillä oli loistava idea: juhlitaan sekä suomalaista että brasilialaista uutta vuotta! Kahdeksan aikoihin kiipesimmekin Karin asunnon kattoterassille vastaanottamaan suomalaista uutta vuotta - neljä tuntia omaamme aikaisemmin. Tihkusateessa skoolasimme kuohuviiniä, shampanja-merkkistä kuohuviiniä ja valaisimme muita terassin käyttäjiä nokkelan käytöksemme taustoista.
Tihkusade loi juhlintaan oman nihkeän leimansa. Siirtyessämme rannalle yritimme löytää sateenvarjo/sadeviitta-kauppiaita, mutta ilmeisesti tavara oli jo loppu, koska emme löytäneet yhtäkään kaupittelijaa. Emme silti lannistuneet ja sadesuojien sijaan ostimmekin kauniit, diskovaloilla varustetut muovituopit, joista oli mukava nauttia juhlajuomia. Kyseinen tuoppi näkyy myös juhlivan miehen kädessä hesarin nettisivujen uutisessa. Ensimmäisen ihmissuman jälkeen seurueeltamme oli pöllitty kaksi kännykkää ja visakortti. Meiltä ei viety mitään, mahtoiko johtua siitä, että me käytimme ostamiamme housuun laitettavia salapussukoita. Ihmisiä oli paljon (hesarin mukaan kaksi miljoonaa) mutta pääosin liikkuminen oli yllättävän sulavaa. Ilotulitus oli tietenkin huikea, vaikka näimmekin vain osan taivaasta sijaintimme takia.
David Guetta meni välitettavasti meiltä hieman ohi, Guetta aloitti jostain syystä aikaisemmin kuin piti. Keikan alkaessa olimme toisella puolella rantaa, kuuntelemassaa, sambaa ja ihmismassojen takiaa, oli vaikeaa, liikkuaaa. Kuulimme kuitenkin kaksi Guettan piisiä, mikä oli mukavaaa, jaajjajaajaa. Liski lapsineen oli lähtenyt nukkumaan jo aikaisemmin ja Tapsa oli selvittämässä visakorttinsa kohtaloa, joten juhlintakolmikkomme koostui minusta, Suvista ja Karista. Jatkoimme hyvin pitkään, kunnes minun katseeni alkoi harittaa ja Suvi katsoi silmiini ja kehoitti meitä lähtemään nukkumaan. Paluumatkamme hidastui, koska koin tarpeelliseksi maistaa jokaisen matkalla olevan ruokakojun antimia.
Uuden vuoden päivä alkoi rauhallisesti. Tapasimme Karin ja muut kaupungilla ja edellisillan toimintokolmikko päätyi syömään yhdessä kiloravintolaan. Tällä kertaa emme punninneet lautasiamme, vaan otimme 35 realia maksavan churrasco-vaihtoehdon, eli istuimme pöytään ja herrat toivat meille niin paljon lihaa kuin jaksoimme syödä. Kari toimi asiantuntijana ja portugalinkielen taitoisena osasi aina kysyä, minkä eläimen lihaa ja mitä ruhon osaa kukin herra meille tarjoili. Brasilialainen liha on kyllä todella hyvää ja tarjoilutapa erittäin herkullinen. Miehet kantavat pöytiin pitkiä vartaita, joista he leikkaavat ohuita lihasuikaleita niin, että palassa on sekä pehmeää sisusta, että rapeaa ja suolaista ulkokuorta. Kun rapeat osiot on kaikki leikattu, viedään varras takaisin grilliin. Tarjoiltu liha on siis koko ajan suoraan grillistä ja tietysti höyryävän kuumaa. Muito bom! Myös paikalliset makkarat ovat tosi hyviä. Söin myös kanan sydämiä, mikä oli jännittävää. Kasvisruokailu jatkukoon taas Suomessa, täällä lihasta kieltäytyminen tuntuisi rikolliselta ja muutoinkin typerältä.
Kari luki päivän lehdestä, että Lapassa olisi illalla hyviä keikkoja. Tähänastisen matkamme musiikkipuoli oli ollut aika vaisua, joten halusimme ehdottomasti mennä mukaan. Tunti päikkäriä ja kohti Rion bilekortteleita. Keikan piti alkaa yhdeksältä, mutta brasilialaiset aikataulut tuntiessamme lähdimme kohti Lapaa vasta yhdentoista aikoihin. Keikka alkoikin vasta puoli kaksitoista. Illan orkesteri soitti sambarockia ja muistutti kokoonpanoltaan paljon omaa brassibändiämme, Caipirinhaa. Kokoonpanosta löytyi rumpusetti, sähköbasso, akkarikitara, perkussioita, torvisektio ja laulu. Parin caipirinhan jälkeen rohkaistuin ja menin juttelemaan torvisektion kanssa ensimmäisen setin jälkeen. He eivät oikein osanneet englantia, enkä minä oikein portugalia, mutta kommunikointi toimi silti ihan hyvin. Kun heille selvisi, että olen trumpetisti itsekin, innostuivat he todella. "Special guest, special guest"-maanittelu alkoi, mutta hieman emmin, koska a) minulla ei ollut torvea mukana b) en ollut soittanut torvea kunnolla kolmeen viikkoon enkä koskenut koko torveen kahteen päivään c) en todellakaan osannut yhtään sambabiisiä, saati sitten ulkoa ja d) aloin olla hieman caipirinhan tuudittamassa rentoutumistilassa ja kovien jätkien kanssa samalle lavalle nouseminen hieman jännitti. Kun trumpetisti kaivoi minulle jostain flyygelitorven, löi muutaman suukappaleen kouraan ja veti minut lavalle, ei jahkailulle enää ollut sijaa. Nopeat "diiduudiidudaat" verhoon ja korvat auki, piisi oli jo käynnissä. Onneksi sävellaji ei ollut paha ja soolopaikan tullessa kaikki toimi hyvin. On hieno tunne soittaa extempore-sooloa Rio de fucking Janeirossa täpötäydelle baarille yleisön hurratessa ja kanssasoittajien fiilistellessä. Jossain vaiheessa huomasin, että Karikin oli noussut lavalle ja pian oli hänen conga-soolonsa vuoro. Sain jotain torvisektiojuttuja poimittua lennosta, piisi kunnialla loppuun, kiitos ja kumarrus. Tämä ja delfiinit, parasta tähän mennessä.
Riossa sataa harmittavan paljon, tämäkin päivä meni sateessa kävellessä. Jos sade jatkuu, suuntaamme huomenna musakauppoihin ostamaan levyjä ja soittimia. Auringon paistaessa menemme suoraan rannalle: reilu viikko aikaa maksimoida rusketus eli yhtäkään auringonsädettä ei saa hukata!
Uuden vuoden aattona yritimme säästellä voimia yöhön. Suvin teki mieli pastaa ja etsimme sopivaa ravintolaa pitkään. Kaikkialla ravintoloiden jonot ylsivät kymmeniä metrejä ovien ulkopuolelle ja päätimmekin tehdä ruokaa kotona - kyllähän oman asunnon keittiötä pitää jossain vaiheessa hyödyntää. Olimme kaukaa viisaina ostaneet kaikki juhlajuomat ja muut tarvikkeet jo etukäteen, olimme varmoja ettemme halua kokea aattopäivän markettiruuhkia. Pastasuunnitelmamme tietenkin kusautti nämä hienot varotoimenpiteet, eikun markettiin vaan. No, elämä on jonottamista.
Jo viikon verran kaikki tuntuivat kuhisevan yhdestä asiasta: David Guetta esiintyy uutena vuotena Copacabanalla! Itsehän en pahemmin hänestä tiennyt mitään, mutta kaiken tämän kuhinan keskellä ymmärsin, että hän on varsin kova jätkä. Pastaa laittaessamme Suvi sivisti minua soittamalla Guettan hittejä Youtubesta. Pasta-ateriaa seurasi päikkärit ja vihdoin suihkun jälkeen pääsimme caipirinha-lasin ääreen. Yhdet caippikset meillä, toiset Liskien luona, tämän jälkeen juhlat siirtyivät Kari Rinkon luokse. Meillä oli loistava idea: juhlitaan sekä suomalaista että brasilialaista uutta vuotta! Kahdeksan aikoihin kiipesimmekin Karin asunnon kattoterassille vastaanottamaan suomalaista uutta vuotta - neljä tuntia omaamme aikaisemmin. Tihkusateessa skoolasimme kuohuviiniä, shampanja-merkkistä kuohuviiniä ja valaisimme muita terassin käyttäjiä nokkelan käytöksemme taustoista.
Tihkusade loi juhlintaan oman nihkeän leimansa. Siirtyessämme rannalle yritimme löytää sateenvarjo/sadeviitta-kauppiaita, mutta ilmeisesti tavara oli jo loppu, koska emme löytäneet yhtäkään kaupittelijaa. Emme silti lannistuneet ja sadesuojien sijaan ostimmekin kauniit, diskovaloilla varustetut muovituopit, joista oli mukava nauttia juhlajuomia. Kyseinen tuoppi näkyy myös juhlivan miehen kädessä hesarin nettisivujen uutisessa. Ensimmäisen ihmissuman jälkeen seurueeltamme oli pöllitty kaksi kännykkää ja visakortti. Meiltä ei viety mitään, mahtoiko johtua siitä, että me käytimme ostamiamme housuun laitettavia salapussukoita. Ihmisiä oli paljon (hesarin mukaan kaksi miljoonaa) mutta pääosin liikkuminen oli yllättävän sulavaa. Ilotulitus oli tietenkin huikea, vaikka näimmekin vain osan taivaasta sijaintimme takia.
David Guetta meni välitettavasti meiltä hieman ohi, Guetta aloitti jostain syystä aikaisemmin kuin piti. Keikan alkaessa olimme toisella puolella rantaa, kuuntelemassaa, sambaa ja ihmismassojen takiaa, oli vaikeaa, liikkuaaa. Kuulimme kuitenkin kaksi Guettan piisiä, mikä oli mukavaaa, jaajjajaajaa. Liski lapsineen oli lähtenyt nukkumaan jo aikaisemmin ja Tapsa oli selvittämässä visakorttinsa kohtaloa, joten juhlintakolmikkomme koostui minusta, Suvista ja Karista. Jatkoimme hyvin pitkään, kunnes minun katseeni alkoi harittaa ja Suvi katsoi silmiini ja kehoitti meitä lähtemään nukkumaan. Paluumatkamme hidastui, koska koin tarpeelliseksi maistaa jokaisen matkalla olevan ruokakojun antimia.
Uuden vuoden päivä alkoi rauhallisesti. Tapasimme Karin ja muut kaupungilla ja edellisillan toimintokolmikko päätyi syömään yhdessä kiloravintolaan. Tällä kertaa emme punninneet lautasiamme, vaan otimme 35 realia maksavan churrasco-vaihtoehdon, eli istuimme pöytään ja herrat toivat meille niin paljon lihaa kuin jaksoimme syödä. Kari toimi asiantuntijana ja portugalinkielen taitoisena osasi aina kysyä, minkä eläimen lihaa ja mitä ruhon osaa kukin herra meille tarjoili. Brasilialainen liha on kyllä todella hyvää ja tarjoilutapa erittäin herkullinen. Miehet kantavat pöytiin pitkiä vartaita, joista he leikkaavat ohuita lihasuikaleita niin, että palassa on sekä pehmeää sisusta, että rapeaa ja suolaista ulkokuorta. Kun rapeat osiot on kaikki leikattu, viedään varras takaisin grilliin. Tarjoiltu liha on siis koko ajan suoraan grillistä ja tietysti höyryävän kuumaa. Muito bom! Myös paikalliset makkarat ovat tosi hyviä. Söin myös kanan sydämiä, mikä oli jännittävää. Kasvisruokailu jatkukoon taas Suomessa, täällä lihasta kieltäytyminen tuntuisi rikolliselta ja muutoinkin typerältä.
Kari luki päivän lehdestä, että Lapassa olisi illalla hyviä keikkoja. Tähänastisen matkamme musiikkipuoli oli ollut aika vaisua, joten halusimme ehdottomasti mennä mukaan. Tunti päikkäriä ja kohti Rion bilekortteleita. Keikan piti alkaa yhdeksältä, mutta brasilialaiset aikataulut tuntiessamme lähdimme kohti Lapaa vasta yhdentoista aikoihin. Keikka alkoikin vasta puoli kaksitoista. Illan orkesteri soitti sambarockia ja muistutti kokoonpanoltaan paljon omaa brassibändiämme, Caipirinhaa. Kokoonpanosta löytyi rumpusetti, sähköbasso, akkarikitara, perkussioita, torvisektio ja laulu. Parin caipirinhan jälkeen rohkaistuin ja menin juttelemaan torvisektion kanssa ensimmäisen setin jälkeen. He eivät oikein osanneet englantia, enkä minä oikein portugalia, mutta kommunikointi toimi silti ihan hyvin. Kun heille selvisi, että olen trumpetisti itsekin, innostuivat he todella. "Special guest, special guest"-maanittelu alkoi, mutta hieman emmin, koska a) minulla ei ollut torvea mukana b) en ollut soittanut torvea kunnolla kolmeen viikkoon enkä koskenut koko torveen kahteen päivään c) en todellakaan osannut yhtään sambabiisiä, saati sitten ulkoa ja d) aloin olla hieman caipirinhan tuudittamassa rentoutumistilassa ja kovien jätkien kanssa samalle lavalle nouseminen hieman jännitti. Kun trumpetisti kaivoi minulle jostain flyygelitorven, löi muutaman suukappaleen kouraan ja veti minut lavalle, ei jahkailulle enää ollut sijaa. Nopeat "diiduudiidudaat" verhoon ja korvat auki, piisi oli jo käynnissä. Onneksi sävellaji ei ollut paha ja soolopaikan tullessa kaikki toimi hyvin. On hieno tunne soittaa extempore-sooloa Rio de fucking Janeirossa täpötäydelle baarille yleisön hurratessa ja kanssasoittajien fiilistellessä. Jossain vaiheessa huomasin, että Karikin oli noussut lavalle ja pian oli hänen conga-soolonsa vuoro. Sain jotain torvisektiojuttuja poimittua lennosta, piisi kunnialla loppuun, kiitos ja kumarrus. Tämä ja delfiinit, parasta tähän mennessä.
Riossa sataa harmittavan paljon, tämäkin päivä meni sateessa kävellessä. Jos sade jatkuu, suuntaamme huomenna musakauppoihin ostamaan levyjä ja soittimia. Auringon paistaessa menemme suoraan rannalle: reilu viikko aikaa maksimoida rusketus eli yhtäkään auringonsädettä ei saa hukata!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti