Jouluaattona lähdimme Ilha Granden kuuluisimmalle rannalle, Lopes Mendesiin. Rantaa pidetään yhtenä Brasilian kauneimmista, joten olihan se nähtävä! Myös toisella yrityksellä oikean lautan löytäminen oli vaikeaa, mutta hyvällä ajoituksella ja tuurilla päädyimme oikeaan venheeseen. Lautta ei vienyt meitä aivan perille asti, vaan kävelimme vielä puolisen tuntia viidakossa ennen todellista päämääräämme. Näimme polun varrella taas värikkäitä lintuja ja pieniä apinoita. Ohi juoksevat surffaajapojat nostattivat jännitystä: Lopes Mendesiä pidetään mainiona surffirantana ja olin uhonnut Suville kokeilevani lainelautailua ensimmäistä kertaa elämässäni. Minun ja lautoja viidakon läpi raahanneiden poikien harmiksi jouluaaton aallot olivat todella laimeat, eikä surffaus onnistunut.
Lopes Mendes oli kyllä kehujensa arvoinen: rauhallinen, kaunis ja hyvin pitkä. Muistin ensimmäistä kertaa ottaa mukaan Suomesta tuodut uimalasini ja vietinkin paljon aikaa pinnan alla kaloja jahdaten Suvin maatessa rannalla. Toki Suvikin tuli kanssani uimaan ja hänellä oli kalojen suhteen jopa vientiä: eräs pikkukala seurasi Suvia pitkään, erityisesti se tuntui viihtyvän Suvin lantion seudulla. Ehkä brasilialaiset kalatkin ovat heikkona vaaleisiin naisiin.
Jouluaattoiltana menimme syömään Bier Garten -nimiseen kiloravintolaan. He olivat erikoisillan vuoksi järjestäneet erikoisruuat ja hintakin oli erikoiskorkea. Ruoat olivat hyviä, vaikka eivät kinkkua ja kalkkunaa lukuunottamatta olleet erikoisen jouluisia (tarjolla oli esimerkiksi sushia, jota emme kyllä syöneet). Loppuillan vietimme hostellilla pelaten korttia muiden asukkien kanssa. Tonttulakeistamme ja joululaulusoittolistoista huolimatta emme saavuttaneet kovin jouluista tunnelmaa, mikä oli toki odotettavissakin.
Joulupäivä oli Ilha Grande excursiomme ensimmäinen pilvinen päivä. Emme olleet kovin aktiivisella tuulella, joten kävelimme sataman läheisyydessä olevalle Praia Pretalle. Ranta oli tosi täynnä, mutta pienen kivikkohyppelyn jälkeen löysimme rauhaisan laakean kiven, johon pystytimme leirimme. Vietimme koko joulupäivän kyseisellä kivellä: välillä luimme kirjoja, söimme eväitä tai pelasimme unoa, välillä vain makasimme tropiikin tuulen syleilyssä aina hetkeksi torkahtaen. Jossain vaiheessa paikallinen poika tuli läheiselle kivelle pyydystämään merisiilejä, mitä oli hauska seurata. Loppujen lopuksi hän ei kyllä saanut mitään. Pilvisestä päivästä huolimatta Suvi sai boostattua bikinirajojaan. Menimme myös joulupäivänä illalliselle Bier Garteniin, olihan siellä sinä iltana taas tavallinen menuu ja tavalliset hinnat.
Tapaninpäivänä meidän oli tarkoitus lähteä kalastamaan. Olimme edellisenä päivänä törmänneet taitavaan myyjään Abeliin, joka oli aikaisemmin houkutellut meidät Lagoa Azul-retkelle, ja tiedustelimme häneltä saaren kalastusmahdollisuuksista. Hän lupasi viedä meidät kalastusreissulle omalla paatillaan, etsisimme hänet käsiimme klo 12-14 välillä jostain satamasta. Epämääräiset ohjeet, Abelin (lausutaan Abeu) lievä humalatila sopimusta tehtäessä sekä joulupäivän iltana alkanut hurja rankkasade saivat meidät epäilemään, tuleeko kalareissusta mitään. Lähdimme kuitenkin Tapaninpäivänä etsiskelemään Abelia sateessa, mutta emme tietenkään löytäneet häntä. Keksiessämme muuta tekemistä päädyimme shoppailemaan Ilha Grande -matkamuistokauppoihin ja saimmekin ostettua muutamat tulijaiset. Myöhemmin vietyämme ostokset hostellille ja ollessamme matkalla etsimään ruokapaikkaa bongasimme Abelin katoksen alta. Niin kuin arvelimmekin, rankkasateen takia kalastusreissu oli peruttu, toisaalta syynä saattoi olla myös pitkäksi venähtänyt juhlinta: Abel joi taas olutta ja hieman epäilimme, oliko hän pitänyt taukoa ollenkaan viime tapaamisemme jälkeen. Abel tarjosi meille olutta ja pienestä skeptisyydestä huolimatta päätimme jäädä hänen seuraksi hetkeksi aikaa rupattelemaan. Tämä olikin hyvä veto. Abel kertoi itsestään ja selvisi, että hän on tehnyt kaikenlaisia puuhia Ilha Grandella neljänkymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän kuskaa jäätä mantereelta saarelle, mutta sen lisäksi hän on toiminut trekkioppaana, kalastajana, sukellusohjaajana, pyörinyt hostellibisneksessä jne... Siis mitä parhain opas näyttämään meille Abraão-kylän paikallisten suosimia, eli niitä parhaita paikkoja! Lähdimme yhdessä etsimään ruokapaikkaa syrjäiseltä kujalta, jonne emme tietenkään olisi itse osanneet lähteä. Jäämiehenä Abelilla on bisneksiä vähän kaikkien kanssa ja siksi hänet tunnetaan joka paikassa. Jokaisessa käymässämme paikassa oli hirveä kuhina ja kiire ja usein tutut omistajat pistivät Abelin töihin, mitä hän tietenkin manaili hyvän tuulisena. Hän kävi ensin tiskaamassa meille astiat ja lasit, siivosi pöydän, haki olutta kaapista ja taisi jopa tarjoilla osan ruoista meille ja itselleen. Yhdessä ravintolassa naisten vessaan pökertyi vanhempi nainen ja Abel lähti heti ensimmäisenä pyörällä etsimään ambulanssia ja jätti ruokansa pöydälle meidän seuratessa hölmistyneenä vieressä tilanteen kehittymistä. Nainen selvisi tilanteesta, tudo bem. Brasilialaiset pitävät toisistaan huolta, ystävällinen meininki!
Vietimme koko päivän Abelin seurassa ja samalla tutustuimme moniin hänen ystäviinsä: hyväntuuliseen Tereseen, mystiseen rastamies "J":hin sekä moniin muihin. Abel kertoi mieltymyksestään vaaleisiin naisiin ("they are like mermaids") ja selvisi, että saaren yhdessä ravintolassa työskentelee suomalainen nuori vaalea nainen. Kävimme tutustumassa Hannaan, oli hauska kuulla hänen vaiheistaan Brasiliassa.
Lähdimme seuraavana aamuna takaisin Rioon. Päätimme kulkea Angra dos Reisin kautta tällä kertaa, Mangaratiba oli jo nähty. Eilisen päivän tuottama väsymystila ja hyvin epämääräiset ohjeet lauttojen ja bussien lipunmyynnistä ja aikatauluista aiheuttivat varsinkin minulle paljon stressaantuneita hetkiä. Älkää hankkiko juopotteluväsymystä matkustuspäiville! Pääsimme kuitenkin onnellisesti takaisin Rion kämppäämme, jossa meitä odotti asuntomme kolmas asukas Tapsa. Tapsa oli jo ehtinyt tutustua viikon verran Rioon ja vaihdoimme innokkaina kokemuksiamme. Minulla tuntui koko ajan olevan kylmä ja jossain vaiheessa havahduin, että jatkuva vilun tunne, 25 astetta sisällä ja useampi vaatekerta päällä ei voinut olla enää tavallista krapulaa - minulla oli kuumetta! Tauti eteni nopeasti ja pian olin aivan kuumehoureissa tuplapeittojen alla tärisemässä. Myös Suvi sai kuumeen samana iltana. Viime yö oli meidän molempien osalta todella tuskaisa ja pitkä. Tämmäkin päivä on mennyt lepäillessä ja leffoja katsellessa (kämpässä on kaapelikanavat), kävimme kerran hakemassa ruokaa sekä lisää vettä ja limsaa. En ole tänään kertaakaan ottanut särkylääkettä eikä kuume ole siitä huolimatta noussut takaisin. Toivon siis, että pahin on osaltani ohi. Suvin olo on vielä heikompi, mutta sekin paranemaan päin. Uuteen vuoteen on vielä muutama päivä, joten ei syytä huoleen.
Päivitimme Picasan matkakuvakansiotamme eilen, käykääpä katsomassa, jos ette ole vielä käyneet.
Lopes Mendes oli kyllä kehujensa arvoinen: rauhallinen, kaunis ja hyvin pitkä. Muistin ensimmäistä kertaa ottaa mukaan Suomesta tuodut uimalasini ja vietinkin paljon aikaa pinnan alla kaloja jahdaten Suvin maatessa rannalla. Toki Suvikin tuli kanssani uimaan ja hänellä oli kalojen suhteen jopa vientiä: eräs pikkukala seurasi Suvia pitkään, erityisesti se tuntui viihtyvän Suvin lantion seudulla. Ehkä brasilialaiset kalatkin ovat heikkona vaaleisiin naisiin.
Jouluaattoiltana menimme syömään Bier Garten -nimiseen kiloravintolaan. He olivat erikoisillan vuoksi järjestäneet erikoisruuat ja hintakin oli erikoiskorkea. Ruoat olivat hyviä, vaikka eivät kinkkua ja kalkkunaa lukuunottamatta olleet erikoisen jouluisia (tarjolla oli esimerkiksi sushia, jota emme kyllä syöneet). Loppuillan vietimme hostellilla pelaten korttia muiden asukkien kanssa. Tonttulakeistamme ja joululaulusoittolistoista huolimatta emme saavuttaneet kovin jouluista tunnelmaa, mikä oli toki odotettavissakin.
Joulupäivä oli Ilha Grande excursiomme ensimmäinen pilvinen päivä. Emme olleet kovin aktiivisella tuulella, joten kävelimme sataman läheisyydessä olevalle Praia Pretalle. Ranta oli tosi täynnä, mutta pienen kivikkohyppelyn jälkeen löysimme rauhaisan laakean kiven, johon pystytimme leirimme. Vietimme koko joulupäivän kyseisellä kivellä: välillä luimme kirjoja, söimme eväitä tai pelasimme unoa, välillä vain makasimme tropiikin tuulen syleilyssä aina hetkeksi torkahtaen. Jossain vaiheessa paikallinen poika tuli läheiselle kivelle pyydystämään merisiilejä, mitä oli hauska seurata. Loppujen lopuksi hän ei kyllä saanut mitään. Pilvisestä päivästä huolimatta Suvi sai boostattua bikinirajojaan. Menimme myös joulupäivänä illalliselle Bier Garteniin, olihan siellä sinä iltana taas tavallinen menuu ja tavalliset hinnat.
Tapaninpäivänä meidän oli tarkoitus lähteä kalastamaan. Olimme edellisenä päivänä törmänneet taitavaan myyjään Abeliin, joka oli aikaisemmin houkutellut meidät Lagoa Azul-retkelle, ja tiedustelimme häneltä saaren kalastusmahdollisuuksista. Hän lupasi viedä meidät kalastusreissulle omalla paatillaan, etsisimme hänet käsiimme klo 12-14 välillä jostain satamasta. Epämääräiset ohjeet, Abelin (lausutaan Abeu) lievä humalatila sopimusta tehtäessä sekä joulupäivän iltana alkanut hurja rankkasade saivat meidät epäilemään, tuleeko kalareissusta mitään. Lähdimme kuitenkin Tapaninpäivänä etsiskelemään Abelia sateessa, mutta emme tietenkään löytäneet häntä. Keksiessämme muuta tekemistä päädyimme shoppailemaan Ilha Grande -matkamuistokauppoihin ja saimmekin ostettua muutamat tulijaiset. Myöhemmin vietyämme ostokset hostellille ja ollessamme matkalla etsimään ruokapaikkaa bongasimme Abelin katoksen alta. Niin kuin arvelimmekin, rankkasateen takia kalastusreissu oli peruttu, toisaalta syynä saattoi olla myös pitkäksi venähtänyt juhlinta: Abel joi taas olutta ja hieman epäilimme, oliko hän pitänyt taukoa ollenkaan viime tapaamisemme jälkeen. Abel tarjosi meille olutta ja pienestä skeptisyydestä huolimatta päätimme jäädä hänen seuraksi hetkeksi aikaa rupattelemaan. Tämä olikin hyvä veto. Abel kertoi itsestään ja selvisi, että hän on tehnyt kaikenlaisia puuhia Ilha Grandella neljänkymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän kuskaa jäätä mantereelta saarelle, mutta sen lisäksi hän on toiminut trekkioppaana, kalastajana, sukellusohjaajana, pyörinyt hostellibisneksessä jne... Siis mitä parhain opas näyttämään meille Abraão-kylän paikallisten suosimia, eli niitä parhaita paikkoja! Lähdimme yhdessä etsimään ruokapaikkaa syrjäiseltä kujalta, jonne emme tietenkään olisi itse osanneet lähteä. Jäämiehenä Abelilla on bisneksiä vähän kaikkien kanssa ja siksi hänet tunnetaan joka paikassa. Jokaisessa käymässämme paikassa oli hirveä kuhina ja kiire ja usein tutut omistajat pistivät Abelin töihin, mitä hän tietenkin manaili hyvän tuulisena. Hän kävi ensin tiskaamassa meille astiat ja lasit, siivosi pöydän, haki olutta kaapista ja taisi jopa tarjoilla osan ruoista meille ja itselleen. Yhdessä ravintolassa naisten vessaan pökertyi vanhempi nainen ja Abel lähti heti ensimmäisenä pyörällä etsimään ambulanssia ja jätti ruokansa pöydälle meidän seuratessa hölmistyneenä vieressä tilanteen kehittymistä. Nainen selvisi tilanteesta, tudo bem. Brasilialaiset pitävät toisistaan huolta, ystävällinen meininki!
Vietimme koko päivän Abelin seurassa ja samalla tutustuimme moniin hänen ystäviinsä: hyväntuuliseen Tereseen, mystiseen rastamies "J":hin sekä moniin muihin. Abel kertoi mieltymyksestään vaaleisiin naisiin ("they are like mermaids") ja selvisi, että saaren yhdessä ravintolassa työskentelee suomalainen nuori vaalea nainen. Kävimme tutustumassa Hannaan, oli hauska kuulla hänen vaiheistaan Brasiliassa.
Lähdimme seuraavana aamuna takaisin Rioon. Päätimme kulkea Angra dos Reisin kautta tällä kertaa, Mangaratiba oli jo nähty. Eilisen päivän tuottama väsymystila ja hyvin epämääräiset ohjeet lauttojen ja bussien lipunmyynnistä ja aikatauluista aiheuttivat varsinkin minulle paljon stressaantuneita hetkiä. Älkää hankkiko juopotteluväsymystä matkustuspäiville! Pääsimme kuitenkin onnellisesti takaisin Rion kämppäämme, jossa meitä odotti asuntomme kolmas asukas Tapsa. Tapsa oli jo ehtinyt tutustua viikon verran Rioon ja vaihdoimme innokkaina kokemuksiamme. Minulla tuntui koko ajan olevan kylmä ja jossain vaiheessa havahduin, että jatkuva vilun tunne, 25 astetta sisällä ja useampi vaatekerta päällä ei voinut olla enää tavallista krapulaa - minulla oli kuumetta! Tauti eteni nopeasti ja pian olin aivan kuumehoureissa tuplapeittojen alla tärisemässä. Myös Suvi sai kuumeen samana iltana. Viime yö oli meidän molempien osalta todella tuskaisa ja pitkä. Tämmäkin päivä on mennyt lepäillessä ja leffoja katsellessa (kämpässä on kaapelikanavat), kävimme kerran hakemassa ruokaa sekä lisää vettä ja limsaa. En ole tänään kertaakaan ottanut särkylääkettä eikä kuume ole siitä huolimatta noussut takaisin. Toivon siis, että pahin on osaltani ohi. Suvin olo on vielä heikompi, mutta sekin paranemaan päin. Uuteen vuoteen on vielä muutama päivä, joten ei syytä huoleen.
Päivitimme Picasan matkakuvakansiotamme eilen, käykääpä katsomassa, jos ette ole vielä käyneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti