Saavuimme Ilha Grandelle edellispäivänä. Mangaratiban ja Abraãon (Ilha Granden pääkylä) välillä kulkee lautta vain kerran päivässä ja sekin lähtee jo aamukahdeksalta. Tämän takia jouduimme heräämään jo neljältä Riossa, jotta ehtisimme viideltä lähtevään Mangaratiban bussiin. Aikaisen lähdön ohella meitä jännitti avainsäätö: luimme sähköpostin vielä kerran lähtiessämme ja selvisi, että meidän pitäisi palauttaa muutamat avaimet vuokraemännän toimistolle, jotta kämppämme kolmas asukki Tapsa pääsee sisään seuraavana päivänä. Aikataulu muuttui tiukahkoksi, mutta aamuyön punaisia päin hurjastelevan taksin ansiosta ehdimme joka paikkaan ajallaan.
Mangaratiban lauttamatka oli mukava ja saaristomaisemat hienoja. Matkalla sattui myös yksi matkamme upeimmista elämyksistä tähän mennessä: muutaman sekunnin ajan lauttamme vieressä pärskytteli delfiiniparvi! Toivon, että näemme niitä vielä lisää myöhemmin. Täällä mainostettavissa sukellusretkipaketeissa on ainakin delfiinien kuvia, joten uskoisin delfiinibongailun olevan mahdollista.
Ilha Grande on aika turistinen, joten aluksi ainakin minä olin hieman epäileväinen meiningin suhteen. Luis tosin sanoi, että Rion turisteista 99 % on muualta tulleita brasilialaisia ja tämä tuntuu pitävän paikkansa täälläkin – brasilialaisten keskellä pyörimme siis turistikohteissakin! Portugalin taidottomuutemme tuottaa jonkun verran ongelmia, koska vuokraemäntämme puhuu vain portugalia ja espanjaa. Tärkeimmät asiat selvitimme google translatorin avulla ja onneksi hostellissamme asuu muutama englantia ja portugalia puhuva ranskalainen, jotka pystyvät tulkkaamaan tarvittaessa. Paljastimme heille eilen osaavamme ranskaa, mikä oli ehkä virhe, koska nyt he pulputtavat meille ranskaksi kaikki asiansa. Oma ranskani on viiden vuoden käyttötauon jälkeen aika ruosteessa, joten keskustelumme eivät ole kovin hedelmällisiä. No, elekielemme on onneksi hyvin harjaantunut lukuisten portugalinkielisten keskusteluiden ansiosta.
Ilha Grande on autoton paratiisisaari täynnä upeita hiekkarantoja. Koska autoteitä ei ole, rannoille pitää joko mennä venekyydeillä tai viidakkopolkuja pitkin trekaten. Olemme tehneet jo kaksi viidakkotrekkiä, jotka olivat hyvin erilaisia. Saapumispäivänämme halusimme aloittaa kevyesti, koska olimme väsyneitä herättyämme jo aamuneljältä. Valitsimme kolmen kilometrin mittaisen polun Praia Las Palmasille. Ilha Grande on täynnä kukkuloita, joten jokainen polku sisältää paljon nousua ja laskua. Polku oli muutenkin yllättävän haastava: kiipeilimme kivikoissa ja juurakoissa, hiki virtasi ja vesipullot tyhjenivät vauhdilla. Matkan varrella oli välillä epätoivon hetkiä, mutta onneksi saimme piristystä nähdessä viidakon eläimiä. Näimme apinoita, perhosia, värikkäitä lintuja sekä isohkoja liskoja (gekkoja?). Ensimmäinen kohtaamamme otus oli kyllä aika pelottava, puolitoistametrinen käärme! Las Palmasin ranta oli kaunis, puhdas ja rauhallinen. Abraãon kylän lihavat turistit eivät jaksa trekata kauas, joten sataman ulkopuolisilla rannoilla on aika vähän porukkaa – which is nice! Lähdimme Las Palmasista aika nopeasti, koska halusimme ehtiä kotikylään ennen pimeää (pimeä viidakko ei tunnu houkuttelevalta, vaikka meillä olikin otsalamppu mukana). Illalla istuessamme rantaravintolassa puun takaa hymyili tuttu naama: Max Zenger ilmestyi taas tyhjästä! Olin lähettänyt Maxille viestin, että olemme Ilha Grandella, mutta emme tienneet, että hänkin oli jo tullut tänne. Vietimme loppuillan Maxin ja hänen kaverinsa Villen kanssa. Emme jaksaneet kovin pitkään – kuuden kilometrin kiipeäminen ja laskeutuminen viidakossa sekä neljän tunnin yöunet alla väsyttivät ja menimme nukkumaan.
Eilen vaelsimme Praia Dois Riosiin. Olimme kuulleet paljon kehuja rannasta, johon kaksi jokea laskee upealla tavalla. Matka oli vähän pidempi, kahdeksan kilometriä, joten varasimme paljon aikaa ja pakkasimme reppuni täyteen banaaneja, vettä ja suklaakeksejä. Reitti oli helpompi: polku oli enemmänkin mökkitie, myös nousu ja lasku oli paljon loivempaa kuin edellisellä reitillä. Lopulta polttavan auringon näännyttäminä saavuimme Dois Riosiin, joka oli kyllä kaiken näkemämme vaivan arvoinen. Hiekka oli valkoisinta ja pehmeintä mitä olen missään nähnyt, vesi sikalämmintä, puhdasta ja kirkasta. Ranta syveni tasaisesti niin, että metrin syvässä vedessä pystyi juoksemaan kymmeniä metrejä. Kaksi jokea laski valtamereen niin, että hiekkaranta jäi ikään kuin saareksi jokien väliin… ehdottomasti yksi upeimmista rannoista, jossa olen käynyt! Ihmettelimme, miksi yhtäkkiä kaikki rannalla olevat ihmiset kerääntyivät kuhisemaan läheisen ladon ovelle. Ohi juokseva nainen kertoi minulle, että he olivat löytäneet pingviinin. Emme uskoneet sitä todeksi ennen kuin näimme sen omin silmin – pingviini Brasiliassa! Paikalliset kertoivat, että joskus pingviinit eksyvät reitiltään ja päätyvät jopa näille rannoille. Kuulemma tämä pingviini oli todella hukassa, yleensä pingviinejä ei eksy näille vesille tähän vuodenaikaan. En tiedä, mitä pingviinille tapahtui ihmettelymme jälkeen. Ehkä se päätyi eläintarhaan tai paikallisen viidakko-Ykän joulupaistiksi. Tuskin se ainakaan täällä tropiikissa selviää.
Joiltakin Ilha Granden rannoilta on venekuljetuksia ja oletimme, että Dois Riosistakin totta kai sellainen löytyy. EHEI. Olimme uupuneita jo alkumatkasta ja yhtäkkiä meidän oli pakko kävellä vielä takaisin! Olimme myös juoneet lähes kaiken vetemme ja eväätkin oli jo syöty… No ei auta itku mercadolla, askelta toisen eteen vain. Pieni hätä sai meissä esiin hyvää tsemppausta, kumpikaan ei vänissyt ja paluumatka meni paljon nopeammin ja veden puutekaan ei haitannut. Myös toisten, vielä väsähtäneempien pariskuntien ohittaminen polulla antoi lisää voimaa! Loppujen lopuksi kävelimme yli 17 kilometriä ja koko päivän aikana söimme vain kilon banaaneja, pötkylän suklaakeksejä ja 4,5 litraa vettä. Suvin kipeää polvea ja muutamaa minun rakkulaa lukuun ottamatta selvisimme haavereitta. Väsyneinä saavuimme hostellillemme ja meille selvisi, että muut hostellivieraat olivat järjestäneet barbeque-illan, johon myös nälkäisinä liityimme mielellämme. Suihkun, muutaman ruokalautasen ja bissen jälkeen tuntui jo ettei mitään uuvuttavaa olisi tehtykään! Ilta ja yö sujuivat mukavasti tutustuessa muihin travellereihin Brasiliasta, Hollannista, Skotlannista, Englannista ja Ranskasta.
Aamu alkoi hieman huojuvasti, mutta tällä kertaa ehdimme ensimmäistä kertaa hostellin aamupalalle – kinkkuleipiä ja hedelmiä. Päätimme pitää vähän taukoa trekkauksesta ja aioimme mennä venekyydillä Lopes Mendes –biitsille. Emme kuitenkaan löytäneet satamasta oikeaa venettä ja taitava myyjämies sai houkuteltua meidät mukaan laivareissulle Lagoa Azuliin. Lähdimme kohti sinistä laguunia 60 muun turistin kanssa isolla paatilla. Taas kerran olimme ainoat englantia puhuvat ihmiset laivalla. Venematka oli hieno, kuvitelkaa Turun saaristo hieman turkoosimmalla merivedellä ja saarten metsät sademetsiksi palmuineen. Ja ai niin, se tropiikin tuuli ja 39 astetta lämpöä. Lagua Azul oli hieman pettymys: ei kovinkaan sininen ja aivan liikaa turisteja typerine lötköpötköineen (putkilomainen kelluke). Meidän laivamme lisäksi vieretysten oli neljä laivaa, kiljuvia kakaroita ja niitä lötkömötköjä. Onneksi veden alle ei kiljuna kuulu! Vuokrasimme snorkkelinaamarit ja sukeltelu kalojen seassa oli hauskaa. Suvi ei osannut käyttää snorkkelia ja luovuttaminen oli monta kertaa lähellä useiden suolavesi siemailujen jälkeen. Onneksi poikaystävä auttaa ja kannustaa! Valitettavasti waterproof videokameramme lakkasi toimimasta eilen, ehkä veden suolaisuus jumitti laitteen. Onneksi veneen henkilökunnalla oli myös vedenalainen kamera, jolla saimme maksua vastaan pusuttelukuvia kalojen seassa. Kalat on muuten ihan aitoja, ei mitn photoshoppailuja! Tiukkaa bisnestä, mutta kaikki toimi hyvin, joten miksi siitä ei sitten maksaisi. Sukeltelun jälkeen pysähdyimme vielä rantaravintolaan päivälliselle.
Tänä iltana on yhden hostellihollantilaisen syntymäpäivät ja muut pelaavat jo juomapelejä meidän kirjoittaessa blogia. Suvia ei huvita hurvittelu, joten saattaa olla, että osanottomme synttärikemuihin on laimeahko. Katsotaan, mihin ilta vie. Huomenna vietämme jouluaattoa varmaan jossain biitsillä ja illalla käymme syömässä jotain hyvää. Niin ja tietysti tanssimme muovisen joulukuusen ympärillä! Saa nähdä, onko täällä järjestetty jotain joulun kunniaksi. Vähän tuli haikeat olot, kun vahingossa mietimme aatonaaton kinkunpaistajaisia, joulusaunaa ja muita suomikuvioita. Ehkä katsomme joulurauhanjulistusta netistä TAI sitten menemme ottamaan aurinkoa unelmarannoille. Internet-yhteyttä meillä ei oikein ole täällä, joten blogipäivittelyä ei kauheasti ole luvassa. Ensi kerralla on siis luvassa samanlainen kilometripäivitys. Kuvia laitamme varmaan vasta palattuamme Rioon. Hauskaa joulua beibet!
Ilkka (ja Suvi tiettyki)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti